Yrittäjä: muista nämä markkinoinnissa!

Tällä viikolla 5.9. vietetään yrittäjän päivää. Tässäpä sen kunniaksi muutama Kioskin vinkki markkinointiin, erityisesti teille yrittäjille!

Tällä viikolla 5.9. vietetään yrittäjän päivää. Tässäpä sen kunniaksi muutama Kioskin vinkki markkinointiin, erityisesti teille yrittäjille!

🍬 Toisto ei oo tylsää, se on brändäystä. Oma juttu saattaa jo puuduttaa, mutta asiakas vasta heräilee siihen. Rummuta siis ydinviestiäsi rohkeasti uudelleen ja uudelleen eri kulmista.

🍬 Varaa kalenterista aikaa suunnittelulle. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää paikkansa markkinoinnissa. Muista siis kaiken kiireen keskellä ottaa pieni hetki vaikka kerran kuussa tulevan hahmottelulle.

🍬 Älä tavoittele pelkkiä näyttökertoja. Pelkkä näkyvyys on passiivista. Kysy, keskustele ja ota yleisö mukaan. Mittaa menestystä sillä, kuinka moni ihminen todella sitoutuu ja osallistuu.

🍬 Uskalla kokeilla, mutta muista rajata. Et voi (eikä tarvitse) olla jokaisessa kanavassa. Keskity niihin pariin kanavaan, joissa oma kohderyhmäsi oikeasti viettää aikaa ja joita pystyt ylläpitämään. Jos sen sijaan homma tökkii, voi olla aika kokeilla uusia kanavia ja tapoja tehdä markkinointia!

🍬 Älä mene sieltä, mistä aita on matalin. Tekoäly on joskus kiva apuri, mutta markkinoinnin ulkoistaminen sille ei ole kestävä ratkaisu ja se tekee hallaa brändillesi. Jos käytät AI:ta, toimi vastuullisesti: pidä mielessä tietoturva sekä eettiset että ekologiset näkökulmat. Muista ilmoittaa tekoälyn käytöstä oikein (kurkkaa ohjeet esim. Traficomin sivuilta).

🍬 Pyydä apua. Markkinointi on oma viidakkonsa, eikä kaikkea tarvitse osata itse. Muista siis pyytää apua… vaikka Kioskilta!

Mitä saisi olla?

Kioski auttaa, jos visiot, visut tai viestit kaipaavat kirkastamista.